6.1.2023

Kinnunen-uutiskirje           1/2023


Mikä ihmeen uutiskirje?


Tämän ja tulevien uutiskirjeiden tarkoitus on kertoa, mitä videoiden ja nettisivun takana tapahtuu sekä miten tämä projekti etenee. Tavoitteena on kuukausittain päivitellä etenemistä näissä uutiskirjeissä ja ne toimiikin tietynlaisena päiväkirjana.


Haluan pitää videoiden teon ja nettisivun päivittämisen rentona harrastuksena, joten en ota mitään aikataulu tavoitteita siitä kuinka usein julkaisen videoita, tai muitakaan aikataulu tavoitteita koko projektille.


Uutiskirjeissä jaan kuukausiin tapahtumat, jotka liittyvät tähän projektiin. Tästä pääsettekin tutustumaan kuluneisiin kuukausiin ja siihen mistä kaikki sai alkunsa.



Marraskuu ja aika sitä ennen:


Marraskuussa Kinnunen-YouTube-kanava koki päivänvalon. Samana päivänä julkaisin ensimmäisen video Nysset #1.


Tämä oli suuri askel tälle projektille. Nimenomaan Nysse-videoiden kuvaaminen on ollut asia, mitä olen pyöritellyt päässäni jo pidemmän aikaa. Idea tähän lähti, kun itse koitin etsiä YouTubesta Nysse-videoita, mutta tuntui, ettei uusia tai melko uusia videoita ole oikeen tarjolla. Tarkoitan tällä nimenomaan vain Nysseihin keskittyviä videoita, enkä kaikkeen julkiseen liikenteeseen pohjautuvia videoita.


Tästä syntyikin ajatus, että mitä jos itse alkaisin tekemään videoita. Ajatuksena oli, että ei sillä ole väliä katsooko kukaan niitä, kunhan voisin videoita tehdessä itse oppia ja viettää aikaa mielenkiinnon kohteeni parissa (bussien ja etenkin Nyssejen). Videoita kuvatessa saan ikuistettua Nysse-liikennettä.


Toivon tietenkin, että Nysse-videoni tavoittavat sellaiset ihmiset, jotka haluavat nähdä videoita Nysseistä.


Palataan nyt vielä kuitenkin viime kevääseen 2022, jolloin valokuvasin Nyssejä ja teinkin nettisivut niille kuville. Se projekti ei edennyt kovin pitkälle ja nettisivun teon jälkeen motivaatio hävisi. Kyseisellä nettisivulla on ihan muutama kuva, jotka on tarkoituksena julkaista nyt näillä uusilla nettisivuillani.


Nyt lähden lähestymään koko asiaa ihan eri kannalta kuin keväällä 2022, sillä yhdistelen nyt kaikkea, mitä haluan Nysseihin liittyen tehdä enkä rajaa projektia vain valokuvaukseen.



Joulukuu:


Joulukuun aikana en julkaissut yhtään videota, mutta kuvasin videomateriaalia Lielahdesta Nysset #2 -videoon.



Tammikuu:

Nyt tammikuun alussa loin nettisivun https://kinnune.webnode.fi. Nettisivu tulee sisältämään ainakin upotettuna YouTube-kanavani videot, bussikuvia ja tietoa Nyssen linjoista, liikennöinnistä ja liikennöitsijöistä.



Mitä seuraavaksi tapahtuu?


Suunnitelmana olisi julkaista tammikuun aikana ainakin yksi Nysse-video, mutta tämä on vain alustava suunnitelma eikä kiveen hakattu lupaus.


Kiitos sinulle, kun luit uutiskirjeen ja siitä, että olet kiinnostunut minun tekemästä sisällöstä.

       - Kinnunen

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita